< link rel="shortcut icon" type="image/ico" href="/files/traveltray.kotisivukone.com/favicon.ico" />

Kankaanpään Kivi on monipuolinen ja asiantunteva kiviveistämö, jonka toiminta on jatkunut jo vuodesta 1949. Toimintamme kattaa hautakivet, lisänimien kaiverrukset ja muut kivialan työt. Kaikki tuotteemme valmistetaan yksilöllisesti ja ammattitaidolla parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Hetkellisen toiminnan hiipumisen jälkeen on kiviveistämö saanut työlleen jatkajan. Uudella yrittäjällä on kivialan työtehtävistä jo vankka, toistakymmentä vuotta pitkä kokemus. Vuonna 2009 kivi-artesaaniksi ja 2018 keväällä kuvanveistäjäksi valmistunut Miikka Vettenranta jatkaa Kankaanpään Kiven perinteikästä toimintaa. Kiviveistämön perinteisten mallien lisäksi voimme tarjota entistäkin yksilöllisempiä ratkaisuja arvokkaan muiston ylläpitämiseksi.